Kaikkien aikojen suosituimmat suomalaiset yhtyeet

Suomea voisi luonnehtia melankolisen ja raskaan musiikin maaksi. Melankolisia, suuria tunteita tihkuvia lauluja kuullaan suomalaisen iskelmän saralla kun taas viime vuosikymmenen suomalaiset menestystarinat yhtyeiden saralla liittyvät usein raskaampaan rock-musiikkiin ja rock-balladeihin.Yksi Suomen suosituimpia yhtyeitä viime vuosilta on ehdottomasti HIM, joka on saavuttanut myös maailmanlaajuista kuuluisuutta. Onhan se ainoa suomalainen yhtye, joka on myynyt kultaa Amerikan markkinoilla. Muita samassa sarjassa painivia kovan luokan yhtyeitä ovat Rasmus, Apocalyptica ja Nightwish. Kaikille näistä on ollut kotimaan markkinoiden suosion lisäksi suosio myös maan rajojen ulkopuolella, suomalainen melankolia, ammattitaito ja rock on osattu yhdistää myyväksi paketiksi. HIM on keikkaillut viime aikoina maailmalla ja tehnyt välillä keikkoja Suomessakin.Suomalainen pop-musiikki näppärillä riimityksillä ja sanaleikeillä on miellyttänyt suomalaista yleisöä pitkään. Ei olekaan ihme, että kaikkien aikojen myydyimpien levyjen listoilla komeilevat aikaa kestävät suosikit, kuten Eppu Normaali, Leevi & the Leavings ja Topi Sorsakoski & Agents. Eput löivät itsensä läpi 1970-luvun punkahtavalla suomimusiikilla mutta vakuuttivat suomalaisyleisön seuraavalla vuosikymmenellä siirtyen puhtaaseen suomalaiseen poppiin, joka tulkitsee kansalaisten syviä tuntoja ja mielenlaatua. Eput on jatkanut keikkailua edelleen vaikka tahti onkin hiljentynyt, ikisuosikit soivat suomalaisilla huoltoasemilla, yökerhoissa ja autoissa vakuuttavalla tahdilla. Yhä edelleen Eput onnistuu vetämään konserttisalit täyteen.1980-luvulla suomi sekosi, Dingosta. Dingo oli aikansa ilmiö ja yhtyeen tähdet sen ajan todellisia esikuvia, joita palvottiin, konserttisaleissa pyörtyiltiin ja keikkabussien perässä juostiin hysteerisesti itkien. Dingo teki useita hittejä, jotka ovat jääneet legendaarisiksi kipaleiksi suomalaiseen musiikkimaailmaan. Dingon kulta-aikaa elettiin 1984-1986, jolloin bändi teki sen kuuluisammat hitit kuten Autitotalo, Levoton Tuhkimo ja Sinä ja Minä, perustaja Neumann on jatkanut myöhemmin oman dingon kokoonpanolla ja myös soololaulajana.