Pelien musiikkityypit

Pelimusiikki on oma taiteenlajinsa, sillä musiikki vaikuttaa suuresti pelin tunnelmaan ja siihen, miten palkitsevalta tietyt pelin toiminnot tuntuvat. Kuten elokuvissakin, ellei pelin musiikki ole täysin kohdillaan, on vaikea päästä kiinni oikeaan tunnelmaan.Jos ajattelee, ettei musiikilla ole niin väliä, haastamme kokeilemaan pelien pelaamista äänettömällä. Tällöin äkkiä ymmärtää, kuinka suuri merkitys musiikilla on. Esimerkiksi kasinopelit tuntuisivat niin paljon tylsemmiltä, jos voittojen yhteydessä ei olisi innostavia fanfaareita tai lupaavaa kolikoiden kilinää. Sama pätee häviöiden osaaottaviin äänitehosteisiin. Kaikki tämä tekee pelistä kuin pelistä enemmän tunteisiin vetoavan ja palkitsevamman kokemuksen.Pelien kehittyessä myös pelimusiikit ovat kehittyneet niiden kanssa samassa tahdissa. Kun vanhojen pelikonsoleiden pelien musiikit ja äänet olivat yksinkertaisia, syntetisaattorilla tuotettuja, on moderneissa peleissä elokuvalaatua vastaavat musiikkiraidat. Musiikkiin panostetaan aikaa ja rahaa entistä enemmän ja useissa peleissä on mukana jopa elokuvamaailmasta tuttuja säveltäjiä.

Kasinopelit

Kasinopelien musiikkityyli riippuu pelattavasti pelistä ja peligenrestä. Klassisissa pöytäpeleissä, kuten ruletissa, käytetään lähinnä rauhallisia taustaraitoja, sillä näissä peleissä musiikin tarkoitus on luoda autenttinen kasinotunnelma.RouletteSen sijaan iloisissa hedelmäpeleissä musiikkia käytetään täysin eri tyyliin. Hedelmäpeliteemoja on toki nykyisin tuhansia erilaisia, joten musiikin käyttö riippuu kunkin kolikkopelin tyylistä. Jos peli pohjautuu elokuvaan, kuten Dark Knight Rises, on tavoitteena saavuttaa elokuvan tunnelma, joten myös musiikki on yleensä elokuvasta tuttu, esimerkiksi elokuvan tunnusmusiikki. Jos kyse on taas klassisen tyylin hedelmäpelistä, taustamusiikilla yritetään luoda vastaavanlainen tunnelma, kuin peliä pelaisi pölyisen baarin nurkassa.

Videopelit

Videopeleissä musiikkia käytetään tunnelman luomisen lisäksi myös apuna tarinan kuljettamisessa. Rytmitys on tärkeää, sillä rauhallisemmissa kohdissa musiikilla on täysin eri tarkoitus kuin esimerkiksi hektisessä taistelussa vihollista vastaan. Musiikkia käytetään myös vahvistamaan onnistumisien euforista tunnetta ja lievittämään epäonnistumisien katkeraa kalkkia.Erinomainen musiikkiraita vaikuttaa paljon pelin luonteeseen. Erityisesti, jos kyseessä on tunnelmallinen peli, kuten jännittävä seikkailu, tai nopeatempoinen toimintapeli, saati verta hyytävä kauhupeli. Peleihin musiikkia luovat taitavat säveltäjät ja usein samat henkilöt ovat tunnettuja myös elokuvateollisuuden saralta. Modernien videopelien budjeteissa ei ole kyse enää pikkurahoista ja suosituimmat pelit tuotetaan suurten pelistudioiden toimesta varsin reiluilla budjeteilla.