Luo pelimusiikkia

Peleissä käytetyllä musiikilla on aivan yhtä tärkeä asema kuin esimerkiksi elokuvissa käytetyllä musiikilla. Musiikki soi lähes koko ajan pelin taustalla luoden tunnelmaa. Musiikin tyyli riippuu toki siitä, millainen peli ja millainen kohtaus on kyseessä.Iloisiin, hyvän tuulen peleihin sopii duurivoittoinen musiikki, jossa riittää energiaa. Jännittävissä kohtauksissa käytetään yleensä mollia ja paljon vaikkapa jousisoittimia, joilla saadaan luotua dramaattista tunnelmaa. Kun musiikkia vaihdetaan yhtäkkiä nopeatempoisemmaksi, voidaan pelaaja säikäyttää kunnolla. Näin saadaan aikaan kauhu- ja jännityspelien huikea tunnelma. Musiikki voi toimia myös äänitehosteena, kuten esimerkiksi autopeleissä.

Pelimusiikin laatu – vain taustalla soivaa melua?

Peleissä käytetty musiikki on kehittynyt todella paljon sitten 1980-luvun, jolloin pelimusiikki oli vasta alkutekijöissään. Nykyään pelimusiikki on todella laadukasta ja mukaansatempaavaa. Sen laatu on itse asiassa samalla tasolla kaupallisen musiikin kanssa ja monet tunnetut muusikot säveltävätkin musiikkia myös peleihin.Yleensä ajatellaan, että musiikkia käytetään peleissä ainoastaan taustalla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan joissakin peleissä musiikilla on jopa keskeinen rooli. Yksi suosituimmista tällaisista peleistä on Harmonixin kehittämä konsolipeli Guitar Hero. Toinen musiikin inspiroima peli on Megadeth-videokolikkopeli ja löytyypä netin kasinoilta myös KISS-peli.Pelimusiikki ei ole ainoastaan pelin taustalle jäävää turhuutta, vaan osa musiikista jää ihmisten yleiseen tietoisuuteen. Monet muistavat varmasti 80-luvun supersuosikin Super Mario Brosin, jonka tunnusmusiikkia ihmiset hoilaavat vielä tänäkin päivänä. Kuka tietää, minkä pelin musiikista tulee seuraava hitti. Musiikki saattaa pyöriä luuppeina taustalla, kun keno numerot pyörivät tai hedelmäpelin merkit vilisevät silmissä.

Kaupallinen musiikki peleissä

Nykyisin pelinvalmistajat ostavat yleensä oikeudet kaupalliseen musiikkiin, jota he sitten peleissään käyttävät. Toki yhä edelleenkin on olemassa ainoastaan peleihin tehtyä musiikkia. Eri peleistä ja niissä soivista musiikeista pääsee nauttimaan suomalaisilla kasinoilla. Näiltä kasinoilta löytyy pääasiassa sellaisia pelejä, joissa musiikki on luomassa tunnelmaa, mutta joidenkin klassikoiden musiikit tunnetaan maailmanlaajuisesti. Näitä ovat yleensä elokuviin pohjautuvat pelit, jollaisia suomalaisiltakin kasinoilta löytyy.